Viime vuonna, about samoihin aikoihin kävin ensimmäistä kertaa Lauhanvuoren kansallispuistossa. Suomen Montanaan, eli Pohjanmaalle on aina kiva ajella ja kuten olen ennenkin mainostanut, hiekkainen mäntykangas on ehdottomia suosikkejani. Viime kerrasta jäi vielä paikkoja näkemättäkin, joten ajattelin viettää pari päivää pitkästä helatorstai-viikonlopusta taas paikan päällä.
Viime vuonna kiersin 8km Terassikierroksen (Lauhanvuoren Kansallispuisto), mutta nyt ei oikein ollut mitään tiettyä kierrosta valmiiksi mielessä. Olin paikalla torstaina noin 1530 aikoihin. Ajoin parkkiin Kivijatalle, jonka olin vuosi sitten skipannut täysin. Kävin kiertämässä 4km Pirunkierroksen ja istahdin reitillä olevalle Leikkistenkankaan laavulle hetkeksi. Keli oli harmaa, tuulinen ja kolea, lämpötilat oli jossain 10 asteen nurkilla. Keittelin laavulla pari kananmunaa, jotka olin ottanut mukaan ekaa kertaa käytössä olevassa munakotelossa ja sehän toimi!
Pirunkierroksen jälkeen kello oli noin 1800. Vaihtoehtona olisi ollut kävellä muutaman kilometrin mittainen yhdyspolku Spitaalijärvelle, mutta laiskuus vei läskin mennessään, siirryin siis kumipyörillä soratietä pari kilometriä Spitaalijärven parkille. Ehkä ihan hyväkin, sillä säätiedotteessa oli alkavalle tunnille tipankuvaa luvassa ja sitä samaa pitkälle yöhön. Kävelin keittokatoksen vierestä Spitaalijärven telttailualueelle, jossa jo muutama teltta nököttikin. Löysin puut riipparille ja aloin virittään. Siinä samassa se vesisadekin sitten alkoi, joten äkkiä tarppi ensimmäisenä päälle ja loput sitten sateelta suojassa tarpin alla. Blåbandin retkimössöt naamariin ja sitten jäätävä karkkipussi käteen ja pötköttämään riippaarin. Ilta menikin sarjoja katsellessa ja karkkiä mätätessä. (ahh, mikä modernin länsimaisen ihmisen luontokokemus: tule metsään tekemään samaa paskaa mitä tekisit kotonakin, eli makaat ja tuijotat puhelinta…)
Rauhallista jumittamista aamuun ja noin klo 1100 lähdin liikenteeseen. Vaikka kertaalleen aikaisemmin olinkin näkötornissa käynyt, kävin uudestaan. Sen jälkeen tutkailin karttaa, että mitä paikkoja vielä olisi käymättä. Huomasin kartan yläreunassa pistopolun, jonka varressa oli autiotuvan kuvake: Kärkikeidas. Tuvat kiinnostaa aina, joten lähdin näkötornilta tuohon suntaan. Matkaan ei olisi kuin pari kilometriä.
Periltä löytyikin sympaattinen pikku tönö, joko oli metsuriukkojen käytössä ollut joskus aikoinaan. Sisällä oli pari uuden näköistä laveria, tuoli, pöytä ja vanha kettureppana vahtimassa vieraita. Keittelin vettä pussiruokaan ja ihmettelin mökkiä.
Hetken istuskeltuani ja mökkiin tutustuttuani lähdin kävelemään takaisin autolle. Reissu oli tältä erää paketissa ja parin tunnin matka Tampereelle oli vielä ajettavana. Sen verran harrastin kuitenkin maaseutumatkailua, että pysähdyin Kankaanpäässä kahville ja kahviin kylkeen sain Makasiinikahvilasta varmastikin Suomen suurimman mokkapalan!
