Lappiin oli toisen kerran tänä vuonna vielä päästävä. Viime vuoden Kevon reissu oli ihan ok, mitä nyt joka päivä pelkkää harmaata ja tihkusadetta. Tuolloin olin myös ehkä jokusen päivän myöhässä aivan parhaasta ruskasta, sillä lehdet olivat jo varisseet maahan aika reippaasti. Taas hieman myöhemmin toki maaruska on näyttävämpää, mutta anyways.
Kekkospuistossa ei vielä ole tullut käytyä, joten nyt oli sen hetki. Junalippujen hinnat pötköttelyvaunuihin oli sen verta helvetillisiä, että tuota hintabingoa piti pelata muutamana päivänä ennen kuin tärppäsi. Add to cart -> order ja siihen perään töihin ilmoitusta että pidänpä tuossa kohtaa muutaman lomapäivän mihin junaliput sattui parhaalla hinnalla saamaan.
Päivä 1 – Kiilopää – Suomunruoktu
Lähdin reissuun 5.9 myöhään illasta bussilla kohti Tampereen rautatieasemaa. Juna lähti Rovaniemelle seuraavan päivän puolella 0030 aikoihin. Perillä oltiin noin klo 1000 aikoihin ja keli näytti mitä parhaimmalta. Aikaa ennen bussin lähtöä pohjoiseen oli kuitenkin melkein 2 tuntia, joten oli hyvin aikaa käydä ostarilla aamupalalla ja hakea ensimmäisen illan makkarat kaupasta.
Noin klo 1500 pääsin bussista ulos Kiilopäällä reilun 3 tunnin istumisen jälkeen. Nyt oli aika lähteä tarpomaan erämaahan. Reittisuunnitelmahan oli tällä kertaa Kiilopää – Suomunruoktu – Tuiskukuru – Luirojärvi – Kotaköngäs – Rautulampi – Luulampi – Kiilopää. Keli oli edelleen mitä täydellisin, vaikka horisontissa muutama sadepilvi näkyikin. Ilta-auringon paistellessa pysähdyin ensimmäisen kerran Suomunlatvan laavulle grillaamaan paketin makkaraa.
Noin tunnin tauon jälkeen jatkui matka vielä muutaman kilometrin Suomunruoktun tuvalle. Petinä oli mukana riippari, mutta olin myös ottanut ilmapatjan ihan siltä varalta, jos autiotuvissa sattuisi olemaan tilaa. Vaikka Suomunruoktulla porukkaa olikin, niin autiotuvan puolelle mahtui helposti, joten hyödynsin tilaisuuden. Ei olisi ehkä kannattanut, koska selkähän jälleen kerran tuli aivan helvetin kipeäksi…
Päivä 2 – Suomunruoktu – Luirojärvi
Rauhallisten aamukahveiden jälkeen reissu jatkui kohti Tuiskukurun tupaa, jossa tarkoituksena syödä ”lounas”. Lounas monesti lainausmerkeissä siksi, että se tuppaa olemaan aina vasta iltasella näissä reissuissa. Edellisen päivän etappi oli paljolti ollut leveällä, paljon tallatulla polulla, mutta Tuiskukurun suuntaan polku alkoi jo hieman vaikeutua kun seurattiin Vintiläojaa. Pidemmällä maasto vaihtuikin metsästä puuttomaksi ja lopuksi laskeuduttiin alas itse Tuiskukuruun.
Reilu parin tunnin tauko tuvalla syödessä ja pötkötellessä kului nopeaan. Keli muuttui iltaa kohti pilvisestä aurinkoiseksi, joka sopi itselle oikein hyvin. Laskevan auringon siintäessä takaviistosta lähdin kävelemään itään kohti Luirojärveä. Aikaisemmin Suomunruoktulla olin sivukorvalla kuullut, kun eräs vanha mestari selitti nuorelle parille reitistä kohti Luiroa. Hetken juttua kuunnellessani löysin kyseessä olevan reitin kartalta ja päätin kiertää tuota kautta.
Reittimuutos kannatti, sillä Ampupäiden välistä oli hienoa kulkea laskevassa ilta-auringossa. Jälleen kerran myös pääsi hoitamaan modernin länsimaisen ihmisen ahdinkoa, eli puuttuvia datayhteyksiä puhelimesta, sillä ylempää pääsi soittamaan ja selaamaan uusimmat säätiedot jne. Ehkä myös lataamaan varastoon pari jaksoa jotain turhaa paskaa Netflixistä. On myös aina kiva löytää vähemmän kuljettuja polkuja, jossa ei välttämättä tule ketään vastaan. Luiroa kohta mentäessä tuli myös kaksi hienoa joen ylitystä.
Loppuen lopuksi pääsin Luirolle ja pihalla istuvasta lössin määrästä päättelin heti, että tuvassa nukkumiseen ei ollut mitään mahdollisuuksia. Miten ollakaan, oli autiotuvassa loppuen lopuksi lähes tyhjää. Varaustupa taas oli aivan täysi ja sieltä loppuen lopuksi tuli pari ihmistä autiotuvan puolelle, hieman kevyempään ruuhkaan. Virittelin petini valmiiksi ja keittelin ruokaa tuvassa. Sitten alkoikin kello olla jo sen verran, että seuraavaksi piti siirtyä saunaan. Parin päivän hikoilun jälkeen sauna oli oikein mukava lisä.
Päivä 3 – Luirojärvi – Kotaköngäs
Aamulla tilanne oli sama kuin edellisenäkin aamuna. Selkä oli niin perkeleen kipeä että ylös piti nousta pyöräyttämällä itsensä kyljelle ja jotenkin könytä pystyyn. Tuo selkä nyt vaan on tuommonen, mutta asiaan saattoi myötävaikuttaa myös se, että olin molempina iltoina jättänyt patjaan ehkä hieman liikaa ilmaa. Tuolloinhan se ei mukaudu juurikaan kehon muotoihin vaan on käytännössä ylihintainen uimapatja.
Aamupalat naamariin aivan rauhassa ja hieman Lupukkapäiden tuijottelua rannassa. Noin puolenpäivän aikoihin (kun lähes tulkoon kaikki muut olivat jo koko paikasta lähteneet) lähdin tepastelemaan päivän patikkaa. Kohteena tällä päivää oli Kotakönkään laavu, jonne matkaa loppuen lopuksi oli aikalailla tasan 20km.
Alunperin meinasin syödä ensimmäisen kerran vasta puolivälissä matkaa olevalla tulipaikalla, mutta tuntui että energia loppui kesken ja menemisestä ei oikein tullut mitään. Päätin pitää lounastauon polun lähettyvillä pienen lammen rannalla lähellä Joukhaispäätä. Tänäänkin keli oli mitä mainioin ja oli mahtava syödä ja pötkötellä hetki rauhassa auringossa.
Tästä jatkaessani kohti tulipaikkaa jonka nimeä en juuri nyt muista, mutta maisemat oli 5/5. Hetkittäin tuntui, että olisi kävellyt jossain videopelin syksyisessä metsässä kun polku risteili molemmin puolin Kaavitsaojaa, joka haarautui hetkittäin useampaan osaan. Puhelimen kameralla ei toki kovin helposti tälläistä maisemaa saa vangittua sillä lailla kuin sen itse näkee.
Vielä oli melkein puolikas matkasta jäljellä ja jatkoin kohti Padagovan tulipaikkaa. Maisemat olivat edelleen reitin hienoimpia. Harvaa metsää ja pieniä kirkkaita lampia. Padagovalle päästyäni en pitänyt kummempaa taukoa kuin muutamaksi minuutiksi laskin rinkan selästäni. Jäljellä oli enää muutama kilometri ja katsoin että sain hieman oikaistua kun en turhaan kulkenut joen vartta pidemmän kaavan kautta, vaan oikaisin metsän läpi. Kuitenkin siinä vielä tunti meni ennen kuin olin perillä Kotakönkään laavulla. Ensin hain laavua väärältä puolen koskea ja en löytänyt kuin vanhan käytöstä poistetun tulipaikan. Jostain syystä puhelimeeni ladatut maastokartat olivat tältä kohtaa yhtäkkiä hävinneet muistista, joten piti kaivaa esiin kunnon paperikartta. Laavu näyttikin olevan toisella puolella, joten takaisin sillan kautta ja laavu alkoikin löytyä. Itseni lisäksi alueella oli kaksi telttaa, eli aika hiljaista. Nuotioon tulet ja ruuan laittoon. Nyt myös viritin riipparin, koska en enää kolmatta aamua halunnut olla jumissa jos olisin jäänyt laavuun nukkumaan patjalla.
Päivä 4 – Kotaköngäs – Kiilopää
Seuraavan päivän etappi menisi Rautulammin kautta Luulammille. Matkaa oli noin 15km. Tuttuun tapaani jumitin aivan rauhassa ja lähdin liikkeelle vasta puolelta päivin. Polku Rautulammille leveni alun jälkeen nopeasti mönkkäriuraksi, jota oli helppo kävellä. Maisemat muuttuivat pikkuhiljaa metsästä tunturikoivikoksi. Aurinko alkoi paistaa harmaan aamun jälkeen lähes heti puolen päivän jälkeen ja lämpötilat olivat myös aika kesäisiä, noin 14-15 asteen tuntumassa. Muutama kilometri ennen Rautulampea alkoi kävely suorassa auringossa jo hieman viedä voimia. Olin myös henkisesti varautunut Rautulammen ihmispaljouteen ja jengiähän siellä todella oli kun vihdoin perille pääsin. Päivätupa näytti olevan silä hetkellä tyhjä, joten istuin pöydän ääreen virittelemään lounaan. Oli hyvä päästä edes hetkeksi pois auringosta.
Noin puolentoista tunnin jälkeen jatkoin kohti Luulammia, johon olisi vielä 6-7km. Karttaa katsellessa oletin, että pätkä olisi helppoa kuljettavaa ja sitähän se olikin. Luulammelle päästyäni ja hetken istuskeltuani aloin pohtimaan, olisiko vielä kuitenkin pitänyt runtata viimeiset 5km tunturin yli takaisin Kiilopään kuppilalle. Päätökseni sinetöi eräs vaeltaja, joka tiesi sanoa, että huomenna aamusta pitäisi tulla vettä. Ajattelin että mukavampi nukkua riipparissa jossain hotellin lähellä ja ennen sadetta siirtyä sisälle. Näin päätinkin tehdä ja pienin tauon jälkeen lähdin vielä tekemään viimeiset nousut tunturia ylös. Keli oli päivän aikana lämmennyt entisestään ja vaikka tunturin laella tuuli, oli lämpöä 20 astetta. Tällä rasvamäärällä tuossa kelpasi hyvin mennä pelkällä teknisellä paidalla. Olipa kerrankin kiva kävellä ilman että hiki valui jatkuvasti.
Auringonlaskussa laskeuduin hotelli Kiilopäälle ja ensimmäisenä suunnistin suoraan kuppilaan burgerille. Tämän jälkeen riippari metsään ja unille. Yö oli tuskainen nukkua kesäisissä lämpötiloissa ja makuupussi oli käytännössä vain jalkojen päällä suurimman osan yötä.
Aamulla odotin sitä sadetta, joka tosiaan oli itsellänikin näkynyt ennusteessa kun olin saanut verkon puhelimeeni Luulammelta lähtiessäni. Aamulla kuitenkin huomasin, että sateet olivat siirtyneet iltapäivälle. Ei tarvinnut siis edes hosua pakkaamisen kanssa. Laitoin tavarat kasaan ja menin hotelliin aamupalalle. Eilinen burgerini oli siis ensimmäinen kerta sisällä koko lafkassa ja ohh boy aamupalan myötä tajusin vielä paremmin, kuinka koko paikka on jämähtänyt melkein puolen vuosisataa jälkeen… Noh, kyllähän siinä nyt söi ja kahvitteli. Oli kuitenkin sisätila, jossa odotella klo 1400 saapuvaa bussia Rovaniemelle. Iltapäivän myötä myös muutama tuttu naama reitiltä istahti syömään ja pitämään siestaa ennen bussin saapumista.
Kahdelta bussin kyytiin ja reilun kolmen tunnin pönöttäminen bussissa ennen kuin ollaan Rovaniemellä. Juna lähti etelään vasta klo 2030, joten aikaa oli välissä useampi tunti. Jätin rinkan rautatieaseman lokeroon ja lähdin syömään! Olin saanut kaveriltani vinkin Wingston nimisestä kuppilasta ja tuon ajattelin testata. Samalla tuli tehtyä kävellen pientä Rovaniemi sightseeingiä. Burgeri naamaan ja seuraavaksi Prismaan, josta viimein rautikselle odottelemaan junaa. Paluumatkan makuusoppi oli suihkulla ja en millään malttanut odottaa, että viimein pääsin suihkuun ja vaakatasoon sänkyyn. Juna oli 0535 aikaa perillä ja siitä vielä bussilla kotiin. Olin onneksi ottanut maanantain vapaaksi, joten ei tarvinnut muuta kuin siirtyä kotonakin sänkyyn ja pysyä siellä pitkään.
Loppukaneetti
Saunaa ja jos jonkun näköistä tupaa ja kammia on koko paikka täynnä. Tämä on varmasti talviretkeilyyn kohtuu kriittinen juttu, mutta myös näin syksyllä oli mukava 2/4 yöstä viettää tuvissa, joita kartalta katsoen tuntuu olevan ”joka polun varressa”. Toki tungosta riitti kun pahin sesonki oli päällänsä, mutta silti sekaan mahtui yllättävänkin hyvin.
Ensimmäinen reissu UKKssa oli vaikuttava. Eipä porukka tätä turhaa kehu ehkäpä hienoimmaksi Lapin vaelluskohteeksi. Ehdottomasti tulen palaamaan tänne ja jo nyt on reitti-ideaa seuraavalle syksylle. Kesällä ehkä jonnekin muualle.