Paljon näitä kansallispuistoja on tullut tässä ”keräiltyä”, mutta Kolilla en ollut vielä käynyt. Lähdinpä siis lauantaina 8.7 ajelemaan paikalle. Matkahan kesti 6 tuntia, joten perillä oltiin vasta illasta klo 2000 jälkeen. Tavoitteena oli kulkea lyhyempi Herajärven kierros, joka oli kartassa merkattu 30km mittaiseksi. Arvoin lähtöpaikaksi lopulta Peiponpellon parkkipaikan, josta oli Ryläyksen kodalle noin 5km matkaa. Ilta oli harmaa ja paikoitellen tihkusateinen.
Kodalla olikin tulet valmiina ja tönö lämpimänä. Paikalla olin vasta joskus hieman ennen klo 2200 ja vielä piti syödä ja viritella riippari pihalle. Onneksi tihku oli jo loppunut ja ainoastaan puista tuulen mukana putoava vesi oli ainoa jota välillä sai selkäänsä riipparia viritellessä. Yö meni oikein mukavasti ja aamulla oli helppo siirtyä kotaan aamupalaa syömään (joka siis itseltäni unohtui ruokakassista kokonaan, mutta kodassa olleelta pariskunnalta sain pari pullaa, kiitokset sinne) hyttysiltä pakoon.
Seuraavan päivän etappi meni Ryläykseltä Kiviniemeen, josta yöksi Ylä-Murhiin. Matkaa päivälle loppuen lopuksi tuli aika lailla tasan 18km. Reitillä oli korkeuseroja ihan reippaasti ja huomasikin, että kyllä läskillä alkoi polvet väsyä jatkuvaan ylös/alas sahaamiseen. Kiviniemessä vastaan tuli ensimmäisenä avoin sauna, jossa jo porukkaa oli ja perässäni tuli lisää jonoon. Sauna toki kiinnostaa aina reissulla itseäkin, mutta ei näin keskellä päivän etappia jaksa, kun tietää että kuitenkin vielä tarvii hikoilla ja riippariin ei pääse pötköttelemään saunasta suoraan. Jatkoin 100m eteenpäin pienen nyppylän taakse, josta löytyi melkoinen hobitinkololaavu. Loppuen lopuksi ihan kiva, kunhan avasi molemmat ovet niin että sisällä näki eteensä. Reilu parin tunnin myöhäinen lounastauko, jonka jälkeen matka jatkui vielä noin reilut 6km Ylä-Murhille.
Matkan varrella oli Lakkalan tila ja muutama aukea aho. Reitti oli kansallispuiston poluksi jopa haasteellinen ja jatkuvasti sai kyllä katsella kengänkärkiään. Pitkälammen alkaessa tiesin, että toisessa päässä odottaisi illan leiripaikka ja matkaa ei olisi enää kovinkaan paljoa. Viimeinen nousu jonka jälkeen Ylä-Murhin avoin aho odotti, olikin yllättävän suosittu. Varausmökki oli käytössä ja telttoja riitti useampia pitkin niittyä. Paikka oli hieno, mutta aivan mahdoton hyttysten ja muiden paskiaisten määrä aiheutti sen verran kovaa ahdistusta, että riipparin hyttysverkon ulökopuolella tuli illalla oleiltua enää vain pakosta.
Kesäretkeily on erittäin kivaa silloin kun pääsee päivän lopuksi uimaan tai jotenkin muuten hieman huuhtelemaan itseään. Kolilla tuntui, että vettä oli muutenkin kohtuu harvassa paikassa tarjolla ja sopivia uimapaikkoja sitäkin vähemmän. Toki joku kovempi Jorma olisi käynyt pulahtamassa mäen alapuolella olevassa Pitkälammissa, mutta joka reunalta löllöinen suolampi ei itseäni houkuttanut uintireissulle.
Noin klo 1020 jaksoin aamulla nousta riipparista ja pistää romut nippuun. Mielessäni siinti mahdolliset luontokeskuksen kahvilasta saatava herkut (sama juttu kuin Vätsärissäkin: läskiä motivoi kävelemään vaikka kuuhun metsäreissun päätteeksi, jos tietää että saa ruokaa), joten pistin töpinäksi. Loppumatka kohti Ukko-Kolia oli edelleen kohtuu haastavaa ja korkeuseroa oli omaan makuun aivan riittävästi. Jatkuva mäkien lasku ja nousu alkoi lopussa jopa hieman jo tuskastuttamaan. Purolanahon kohdalla tutkailin karttaa ja mietin että turhaanko kävelen sinne pääpaikalle ja sitten tasan samaa reittiä takaisin tähän Purolanaholle, josta vielä pari kilometriä parkkipaikalle. Laiskana siis päätinkin kävellä autolle, lopettaa kierroksen ja siirtyä kukkulan huipulle polttomoottorilla.
Kahvilassa ei ollut sämpylää isompaa tarjoilua, mutta se sämppi maistui sitten sitäkin paremmalta. Hetken istuskelun jälkeen kävin vielä kävelemässä muutaman sata metriä Ukko-Kolin päälle ja vedin happea pienen hetken. Kolin kylältä piti vielä lähtiessä saada burgeri ja sen jälkeen alkoikin hapokas 6 tunnin kotimatka.
Loppukaneetti
Kolin näköalat korkeilta huipuilta ovat varsin näyttävät, mutta mielestäni Herajärven kierros noin muuten ei maaston puitteissa ollut mitenkään erikoinen. Vähän väliä reitin varrella olevat vanhat metsätilat ahoineen ovat hauska lisä, mutta muuten maasto oli ”ihan perus mettää”. Paikka on myös helvetillinen turistirysä ja mitä lähemmäs Ukkokolia kävellessä tuli, sitä enemmän alkoi karhun tuulipukua viuhua. Ei sovi ihmisvihaajille.