Kevät on täynnä arkipyhiä ja muuta liibalaabaa ja kun Vappukin osui hienosti perjantaille, oli taas hyvä paikka hyödyntää pidempi viikonloppu metsässä. Päräytimme Emmin kanssa torstaina iltapäivästä kohti Salamajärven kansallispuistoa ja Hirvaan kierrosta (56km). Olin tuon lenkin jo kertaalleen vetäissyt kesällä 2022 ja se reissu löytyy täältä. Piti kuulemma olla jotain muuta kun ”10km ja 10kg ruokaa”, joten nyt sitten vähän enemmän kilometrejä. Tällä kertaa kierrettiin reitti vastapäivään, jolloin mielestäni ne paremmat paikat jää kierroksen loppupuoliskolle. Aikaa oli kolme päivää.
Torstaina noin klo 1745 aikoihin lähdimme Koirasalmelta liikenteeseen. Sen verran tuunattiin reittiä, että lähdetiin Koirajärven itäpuolta, joka ei varsinaisesti Hirvaan kierrokseen kuulu, mutta näin ei tarvinnut mennä järven länsipuolen kivikkoa kahteen kertaan. Mitään kovin tarkkaa suunnitelmaa ei ennakkoon ollut, mutta Nielujärvi olisi varmaan se järkevin paikka ensimmäiselle yölle, matkaa olisi about 14km. Ihmisiä ei torstaina juuri näkynyt. Ehkäpä vappusekoilut Vergipullon kanssa oli se voittava arpa monelle sitten kuitenkin metsän sijaan.
Vaikka päivä oli jo pitkä toukokuun alussa, perille Nielujärven laavulle päästiin juuri ennen kuin olisi tarvinnut kaivaa otsalamppua. Ensimmäisenä riipparit tulille ja syöttöä pesään. Perinteiseen tapaan Emmi oli heittänyt romut rinkkaan sen kummemmin mitään pohtimatta, mutta (about) kaikki tarvittava oli kuin olikin mukana. Minkäänlaista sadetta ei ollut maisemissa, joten itse jätin katokset virittelemättä, mutta kuulemma perseen jäätymisen minimoimiseksi oli naapuritontille vedettävä lämpöä heijasta tarppi päälle ja paketoitava koko riippari.
Seuraavana aamuna aurinko paistoi ja kelin piti lämmetä vielä eilistäkin parempiin lukemiin. Vaikka puut ja puskat eivät olleet hiirenkorvilla kuten Tampereen nurkilla, oli lämpötilasta johtuen tunnelma jopa kesäinen. Toisen päivän tavoite oli Valvatin tupa, matkaa noin 17km. Tuohon suuntaan lähdettiin hissukseen puolen päivän nurkilla. Vaikka aurinko paistoi ja lämmintä oli, hetkittäin puhaltava tuuli varmisti vähemmän tuskaisen hikoilun. Ensin kuitenkin pienet tulet ja aamupalat. Olin tällä kertaa skipannut paskan makuiset puurot ja kokeilin ”lisää vain vesi” myslipussukoita. Aika karmeeta kuraa nämäkin, mutta selvisin.
Matkan alussa mentiin heti ensimmäisenä Nielujärven lintutornin ohitse, jonka jälkeen Pieni Sääksjärvi sekä Sääksjärvi. Tälläkin pätkällä aina toisinaan mennään soratien poikki ja hetkellisesti jopa sitä pitkin. Polku menee läheltä muutamaa talon pihapiiriä ja paikalliset olivatkin ulkopuuhissa nauttimasta kelistä.
Istahdimme vartiksi Sääksjärven laavulle turisemaan siinä lounastavan retkeilijän kanssa, sekä huitaisemaan pienet motivaatiopatukat. Tästä vielä muutaman kilometrin puserrus Lehtosenjärvelle ja kohti lounasta.
Lounastauon ja iltapäiväteen perään oli jatkettava matkaa. Vielä noin 10km verran oli jäljellä. Matka alkaa pitkillä pitkoksilla Lehtosenjärveltä kohti läheistä hiekkatietä. Tämän jälkeen tietä alta 2km ja takaisin metsään kohti Jääskeläisen tulipaikkaa Vähä-Valvatin rannalla, jossa seuraava lyhyt tauko. Paine oli päästä ajoissa perille, jotta ehtisi vähän ihmettelemäänkin, toisin kuin edellisenä iltana, joten tauko oli lyhkäinen.
Tästä jatkoimme kohti Valvatin lintutornia, joka on noin kilometrin ennen tupaa. Lintutornilta avautuva Iso-Valvatin kosteikko oli ainakin edellisellä reissullani täynnä elämää. Lintuja oli niin pirusti, mutta nyt olimme ehkä muutaman viikon etuajassa kuumimmasta sesongista. Lähempänä kosteikkoa joutsenten mekastus alkoikin jo kuulua ja vihdoin tornin huipulta niitä myös näkyi. Arvioisin, että noin 20kpl joutsenia oli viettämässä iltapäiväänsä kosteikossa, mutta todennäköisesti niitä oli vielä enemmän, minkäänlaista optiikkaa ei parempaan tarkasteluun ikävä kyllä ollut mukana.
Vihdoin päivän kilometrit täynnä! Valvattihan on siitä hieno paikka, että tupa ei ole mikään pimeä hirsimörskä tai lautahökkeli, vaan vanha maalaistalo. Pihapiirissä on sauna, kaivo, sekä ääretön määrä teltanpaikkoja ja hyviä riipparipuita. Nyt lauantaina kun vappu oli vietetty, alkoi porukkaakin polulla näkyä. Ennen meitä Valvatissa oli yksi telttailija, mutta hetken päästä paikalla ilmestyi vielä neljän hengen seurue. Hetken pyörimisen jälkeen minut tunnistettiinkin toisesta seurueesta ja vanha koulukaverihan se siellä. Edellisestä näkemisestä olikin noin 6 vuotta.
Illan suunnitelma oli tuhota viinipullo, jota oli 30km verran paikalle kannettu. Tämän lisäksi tuvan lämmitys loppuillan hengailupaikaksi ja tottakai sauna. Klapien pilkkomisessa ja riipparien virittelyssä meni hetki, mutta sitten olikin jäljellä enää viihtymistä.
Kaiken hassuttelun jälkeen oli mentävä nukkumaan. Kosteikolta kantautuvien joutsenten sekoiluäänistä huolimatta, nukahdin samantien. Aamulla keli oli jälleen viimeisen päälle, lämmintä ja aurinkoa. Kahvia lipitellessä sitä vaan tajusikin, että retken oli suunnitellut tasan juuri näin pitkälle, mutta viimeiselle päivälle olikin kilometriä aika paljon enemmän jäljellä kuin mitä kahtena edellisenä päivistä oli ollut. Kolmas yö ei ollut vaihtoehto, koska pakottavaa ohjelmaa seuraavalle päivälle oli tiedossa ja ruoka(kin…) oli tiukasti mitoitettu.
Pikaisella laskutoimituksella matkaa olisi noin 26km verran viimeiselle päivälle, joka tietysti kuulosti hieman hapokkaalta. Ei auttanut kuin lähteä junttaamaan. Lounastauoksi tähdättiin Pitkälahden autiotuvalle. Olin varautunut kahdella vajaalla kaasulla keittimeen, mutta Emmi oli varautunut yhdellä, hyvin vajaalla… Tässä kohtaahan oltiinkin siis tilanteessa, että yhteen pussiruokaan saatiin kädenlämpöistä vettä ja se siitä. Toinen meistä söi lounaan.
Pienistä epäkohdista lannistumatta, matka jatkui kohti Sysilampea, jossa pidettäisiin seuraava lyhyt tauko. Muutama kilometri ennen perille pääsyä kolme metsäpeuran vasaa juoksenteli metsässä. Ensimmäinen kerta kun etelän poroja näin selvästi tuli nähtyä. Joskus aikaisemmin olen puiden välistä pienen vilauksen saattanut nähdä, mutta tällä kertaa ne jäivät ihmettelemään meitä matkan päästä ihan antaumuksella.
Sysilammelle mennessä oli kuljettu jo noin 16km ja pientä hapotusta oli jaloissa havaittavissa. Tuvan saunan laiturilla uitin jalkoja hetken ja sitten taas matka jatkui. Tahti oli pidettävä suht tiukkana jos halusi tämän päivän puolella vielä takaisin kylille.
Seuraava 5min tauko sitten Tavilammin tulipaikalla ja matka jatkui. Tässä kohtaa homma kieltämättä alkoi jo hieman maistua pakkopullalta, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi… Eikun…. Kellostakin pääsi akku loppumaan ennen Heikinjärveä, joten viimeisen päivän suoritukset Garminiin jäi vähän vajaaksi. Kaikki aktiviteetithan on tietysti turhia, jollei niitä jollain älykellohilavitkuttimella tallenna… (huom. sarkasmi)
Vihdoin kukkulan takaa tuli näkyviin Koirajärvi ja tiesin, että kilometrit ovat vähässä. Enää olisi jäljellä viimeinen kivikkoinen polun pätkä järven länsi rannalla. Tämän taisteltuamme kävelimme tietä pitkin parkkipaikalle, jolloin kello oli noin 1940. Hohhoijaa, nyt oli 57km pulkassa. Nyt kun viimeisen päivän via dolorosa oli taputeltu ja mitään varsinaista aikataulupainetta ei sinänsä ollut, oli seuraava kohde jonkun sortin rasvatarjoilut. Lounaasta (tai siis sen puutteesta) huolimatta ei koko päivänä ollut tullut minkäänlaista energiavajetta. Taas Vatasena soratielle ja kylille pizzan kiilto silmissä. Kartturi selvitti samalla paikallisten kuppiloiden olemassa oloa ja Kyyjäven Shellin yhteydessä näytti olevan Kotipizza. Paras (ja ainoa) mitä oli saatavilla, joten siis sinne!
Kyyjärvelta Tampereelle kestikin sitten taas ”hetken”, joten perilla oltiin puolen yön jälkeen. Tie oli kuitenkin mukavaa ajettavaa ja matkan aikana mässytetty sokerimäärä ja basson jumputus piti helposti hereillä.
Hirvaan kierros oli jälleen kerran hieno kokemus, vaikka kevät ei vielä ollut kovin pitkälle edennyt lakeuksilla. Uskon, että tulen tämän pätkän vetämään vielä joskus tulevaisuudessakin, hienoihin paikkoihin kun ei niin helposti kyllästy. Kevään kauden avauksena erinomainen veto 🤌