Jos tällä kertaa onnistuisi tekemään hieman kevyemmän reissun ilman ylimääräistä suorittamista. Kesän UKK reissu ei sitä ihan ollut, mutta nyt oli taas aika lyhyemmälle syysvaellukselle. Vaihtoehtoja, joiden välillä arvoin oli taas kerran muutama, mutta tällä kertaa Utsjoki ja Utsjoen retkeilyreitti vei voiton. Ajankohta oli taas sama kuin muutamalla edelliselläkin kerralla, syyskuun ensimmäinen viikonloppu ja perinteisesti myös julkisilla kulkien.
Lähdin torstaina 4.9 yöllä klo 0230 aikoihin Tampereelta Rovaniemellä lähtevällä junalla. Illalla Tampereella junaa odotellessa kävin irkkubaarissa imaisemassa lähtösidukat, mutta arki-illasta huolimatta en saanutkaan olla rauhassa, vaan koko kylähän oli täynnä koripallosekoilua. Perillä Rovaniemellä olin klo 1100, josta 45 minuutin päästä lähtisi bussi kohti Ivaloa.
Päivä 1 – Ivalo
Koska olin ensin ostanut junaliput ja vasta sitten miettinyt kohteen, jouduin viettämään torstain Ivalossa kehitellen jotain tekemistä. Olin paikalla vasta sen jälkeen kun päivän ainoa bussi Utsjoelle oli jo mennyt. Noh, ei se mitään, kiertelin Ivalon kauppoja ja kuppiloita, yöksi kävelin pari kilometriä Jänkkävaaran pulkkamäen viereiseen mettään ja viritin teltan. Ei todellakaan mikään paras paikka, mutta jossain oli nukuttava.
Päivä 2 – Utsjoen kylä – Kuoppilasjärvi
Aamulla laitoin romut kasaan ja S-Marketissa olevan kahvilan kautta istahdin Utsjoelle menevään pikkubussiin. Noin klo 1600 aikaan perjantaina pääsin siis aloittamaan varsinaisen reissun ja paluulippu Utsjoelta oli maanantaille klo 0940. Aikaa oli siis napakat kaksi ja puoli päivää. Kiertäisin retkeilyreitin vastapäivään ja ensimmäiselle iltapäivälle tulisi noin 16km etappi Kuoppilasjärven autiotuvalle, joka on seudun ainoa tupa. Reitillä siis on tuo tupa ja muutama kota, mutta nämä taitavatkin olla ainoat huolletut rakenteet Paistuntureiden pohjoispuolella jos Kevoa ei lasketa.
Keli oli mitä mahtavin kun perillä nousin bussista. Utsjoen kylältä hikisen ja kivikkoisen nousun tunturiin tehtyäni oli kesäisen, lähes 20 asteen lämmölle mukava pieni tuuli sopiva vastapaino. Ohitin heti nousun jälkeen vastaan tulevan Annagurran kodan ja jatkoin polkua vielä ylemmäs puuttomaan maisemaan. Hetken päästä jo tulikin risteys, jossa voi valita kumpaan suuntaan reittiä lähtee kiertämään, tästä kohtaa siis kohti Kuoppilasjärveä.
Olin syönyt vain hyvin kevyesti ja kello oli 1730. Oli pakko istahtaa Riikkavárrin rinteessä olevalle kivelle ja vetäistä parit näkkärit ja keksejä. Lämmin tuuli oli jatkuva, joten yhtään itikkaakaan ei näkynyt. Pikaisen tauon jälkeen jatkoin matkaa. Hetken päästä polun lähtiessä rinteeltä alaspäin näin useamman kymmenen ihmisen letkan tulevan kohti. Mikälie vaellusporukka oli, hieman vanhempaa tätiä ja setää oli joka tapauksessa liikenteessä. Polku eteni sujuvasti puuttomassa tunturissa kohti länttä / lounasta ja seuraava maamerkki vastassa oli Oađašanjávri. Retkikarttaan oli järvestä lähtevän joen yli oikein merkitty silta, joten odotin hieman voimallisempaa vesimassaa, mutta olisi tuosta ilmankin onneksi päässyt. Järven pohjoispäässä näkyi myös jonkun yksityinen tönö ja kartastakin olin tämän jo huomannut, koska alue oli leikattu ulos vihreällä reunustetusta erämaavyöhykkeestä. Kyllä sitä itsekin voisi tuollaista erämaa-tölliä harkita, jos vain olisi mahdollisuus.
Seuraavaksi polku lähti taas nousemaan kohti Roavvoaivia ja sen pohjoista reunaa pitkin. Kello oli 1920 nurkilla ja sen verran yritin pitää tahtia, että ehtisi vielä viimeisillä auringonvaloilla kuitenkin tuvalle. Kesällä UKK:ssa pyöräyttämäni nilkka edelleen vielä näin pitkillä maastoreiteillä vihottelee, joten aina välillä piti hitusen keventää tahtia. Loppujen lopuksi alkoi näkyä kanjonimaista muotoa edessä ja hetken päästä vettä sen pohjalla; olin saapunut Kuoppilasjärvelle. Polku kääntyi etelään järven reunan suuntaisesti tunturin reunassa ja tuvalle olisi vielä melkein 3km matkaa.
Noin 40min päästä olin vihdoin tuvalla ja mitä hienointa; se oli tyhjä. Levitin romut ja laitoin klapit kaminaan. Pikkuhiljaa pimeä alkoi hiipiä, mutta ennen mitään muuta tekemistä oli käytävä jollain tapaa pesemässä itseään. Mitään leirikenkiä tai ylityksiin dedikoituja tossukoita ei tällä reissulla ollut mukana, mutta rauhallisella kikkailulla pääsin liukkaiden kivien päällä kävelemään muutaman askeleen järveen että sai heitettyä vettä vähän päälleen. Sitten tupaan, valojen levittely ympäriinsä ja kokopäivän rinkassa kulkeneet makkarat paistumaan. Oliko mitään parempaa kuin näkkärit kinkkupasteijalla, Atria artesaanimakkarat, perään kuppi kaakaota ja puhelimeen esiladatut Last of Us S2 pari viimeistä jaksoa.
Kun olin kerennyt syömään ja hetken pötköttämään, tuli mieleen sattuisiko näkymään revontulia. Takki niskaan ja pihalle ihmettelemään. Kyllähän niitä taivaalla olikin ja ihan kunnolla. (tämä olikin sitten ainoa yö tällä reissulla kun niitä näkyi). Seisoskelin pihalla kalsarit jalassa ja takki päällä ja yritin saada puhelimella hyvää kuvaa, vaikka se kohtuu mahdotonta onkin. Onneksi oli kuitenkin aivan kesälämmöt, joten ei ongelmaa sen puolesta.
Päivä 3 – Kuoppilasjärvi – Nammajärvi
Aamu lähti käyntiin ilman mitään aikatauluja ja nousinkin ylös vasta joskus klo 1000 aikoihin. Ikkunasta vilkaistessa näin jonkun hakemassa klapeja puuvajasta ja kantavan niitä pienen kukkulan päälle tuvan vieressä. Tuolla näytti olevan telttakin, joten ihan yksin en viime yönä ollutkaan. Perinteiseen tapaan pakotin naamariini puurot ja katsoin jakson verran Last of Us:ia puhelimesta. Ennen lähtöään kävi telttailija jutulla tuvassa ja hän oli myös kiertämässä samaa reittiä samaan suuntaan.
itse lähdin liikenteeseen vasta kahden jälkeen. Päivälle ei olisi kuin 6km etappi, joka siis oli seuraavalle kodalle Nammajärville (Námmájávrrit). Keli oli eiliseen verrattuna muuttunut harmaaksi ja pientä tihkua tuli vähän väliä. Säätiedotuksesta kuitenkin näkyi, että mitään kummempaa sadetta ei pitäisi ainakaan vielä hetkiin tulla. Reitti kodalle meni suurilta osin puuttomassa tunturissa ja pikku hiljaa alkoi laskea tuntureiden väliin pienen joen varteen. Viimeinen pari kilometriä matkasta olikin paikoitellen melko kivikkoista polkua koivujen seassa.
Klo 1600 nurkilla pääsin perille ja noin 10min sen jälkeen kun heitin kamat kotaan sisään, alkoi ihan kunnollinen vesisade. Kodassa olin jälleen kerran ainoa ja tiesin, että en tämän pidemmälle tänään menisi. Siispä taas tavarat ympäriinsä ja makaaminen & syöminen alkakoon. Vieraskirjan perusteella tuvalla tapaamani kaveri oli käynyt lounastamassa kodassa, mutta jatkanut vielä eteenpäin kohti 4-tietä ja Utsjoen kirkon vieressä olevaa parkkipaikkaa.
Ilta menikin kaminaa syöttäessä ja makoillessa. Aivan illaksi sää selkeni ja sitä sen ennusteen mukaan piti tehdäkin. Huomenna olisi taas aurinkoinen ja lämmin päivä. Ei näkynyt revontulia tänä iltana, mutta täysikuu näkyi lähes pilvettömältä taivaalta.
Päivä 4 – Nammajärvi – Annagurran kota
Aamulla aurinko paistoi ja ilma lämpeni nopeasti kesäisiin lukemiin yön noin 6 asteesta. Kodan vieressä järven rannassa oli perinteinen piknikpöytä, jossa kelpasikin syödä aamupalaa. Viimeiselle varsinaiselle vaelluspäivälle olisi noin reilut 13km matkaa takaisin lähes reitin alkuun Annagurran kodalle, jonka ohitse olin ekana päivänä mennyt. Reitillä olisi kartan mukaan yksi joen ylitys, jossa olisi oikein kahluuvaijeritkin. Tämän jälkeen se käy 4-tien varressa, josta se lähtee takaisin tunturiin Härkävaaran tulipaikan kautta.
Olin ajatellut meneväni Härkavaaralle asti lounastamaan, mutta jo ennen 4-tietä alkoi energiat olemaan niin lopussa, että syöminen oli pakko hoitaa tien varressa olevalla parkkipaikalla kun siihen asti pääsin. Ongelma oli vain kesken loppunut vesi, mutta matkaa tulipaikalle oli tuosta vain 2km, joten taistelin kevyen ruokailun jälkeen polkua eteenpäin, ennen kuin vastaan tuli Vuolleseavttet -joki. Härkävaarassa vedinkin sitten lounas nro.2, koska hapotus oli kova.
Noin tunnin tauon jälkeen jatkoin viimeiset 5km kodalle, jossa olisin viimeisen yön. Reitti nousi Vuolleseavttevárrin huipulle. Tuolta näkyi pitkälle Norjaan ja Tenojokea. Pieni juomatauko ja horisonttiin tuijottelua ja matka jatkui alas ja taas seuraavan matalamman tunturin kautta koivikkoon ja kohti kotaa, jonka jo viimeisimmän huipun päältä näki.
Tälläkin kertaa sain olla kodalla keskenäni. Jossain kohtaa ulos rantaan oli tullut joku kahvittelemaan pöydän ääreen, mutta seuraavan kerran kun tulin kodasta ulos olivatkin jo lähteneet. Ilta meni ilman mitään kummempia ihmeellisyyksiä ja odottelin jospa tälle iltaa tulossa ollut kuunpimennys olisi sattunut näkymään. klo 2100 jälkeen menin kodan taakse tuijottamaan itä-kaakkoon, mutta siellä jossain tunturin takana se kuu varmaan sitten oli. Joskus 2140 nurkilla kuu oli noussut sen verta, että sen näin, mutta pimennys lienee ollut tässä kohdassa jo suurilta osin ohi. Ei se mitään, pimennystä edeltänyt auringonlasku lammen taa oli varmasti ollut sitäkin hienompi.
Tällä kertaa piti laittaa herätyskello, sillä bussi lähtisi aamulla kylältä klo 0940 ja siihen oli parempi keretä.
Aamulla heräsin ja pistin romut nopsaan kasaan. Jäljellä oli reippaasti alle kilometri polun alkuun, mutta matka olisi kivikkoista polkua jyrkästi alaspäin. Aamuhämärässä taistelin itseni kylälle ja kävin munkkikahvilla kylätalolla, mistä bussikin lähtisi. Sitten olikin loppupäiväksi luvassa bussissa istumista, sillä Rovaniemellä olisin vasta klo 1720.
Tällä kertaa ei sentään tarvinnut potkia useampaa tuntia renkaita Rovaniemen prismassa pierun hajuisena, vaan kun kaverini Tommi asustelee tällä hetkellä kylällä, luvassa oli suihku, sekä burgeri & kalja. Tutulla klo 2100 lähtevällä junalla kohti Tamperetta ja aina ihanaa 0530 herätystä.
Metsäisten maisemien sijaan oli mukavaa vaihtelua mennä tämä reissu isoilta osin avotunturissa. Joskus tulevaisuudessa kiinnostaisi tehdä reissu Paistuntureille ihan pitkän kaavan kautta kävellen Karigasniemi – Utsjoki väli.