Olin kertaalleen aikaisemmin käynyt Siikanevan soidensuojelualueella ja sekin talvella, joten sinänsä paikka oli lähes tulkoon uusi tuttavuus. Pitkospuiden päällä seisoskelu keskellä suota antaa aina omanlaisensa tunnelman ja Siikanevalle ei matkaa itselläni ole kuin hitusen päälle tunti. Oli kesäkuun viimeisiä päiviä ja kesähän on ollut sään puolesta aika onneton. Nytkin näytti, että lämpötila yöllä keikkuisi jossain 10 asteen nurkilla ja jotain vesisadettakin olisi yöksi tulossa.
Ajattelin kiertäväni 10km mittaisen Siikanevan kierroksen, joka aika lailla kiertää koko itäisen puolikkaan suoalueesta. Jaarikanmaanlaavu olisi yöpymispaikka ja valitsin ensimmäiselle päivälle lyhyemmän pätkän, eli noin 3.5km. Näin ollen siis kiersin reitin myötäpäivään.
Laavulle päästyäni oli siellä parikin porukkaa, toinen lähti hetken päästä, mutta toiset olivat aikeissa nukkua laavussa. Virittelin riipparin pienen matkan päähän laavusta, mutta kuitenkin näköalapaikalle. Paskahuussi ei ollut kovin monen metrin päässä, mutta onneksi mitään käytön ääniä (tai hajuja) ei kantautunut riippariin asti. Tarppia kiristellessä kuului metallinen ”bling” -ääni jostain ja nuo perkeneen Sea to Summitin pienet hakaset näyttivät kyntensä taas kerran… Viimeinen kerta kun ostin noita yhtään minkäänlaiseen käyttöön. Yhdet haskatkin olen aikaisemmin hukannut, kun hakasen portti oli itsekseen lentänyt mäelle ja hakanen hanskoineen oli tippunut vyöltä roikkumasta.
Vehkeiden virittelyn jälkeen oli illallisen vuoro. Olin jemmannut yhtä Kuivalihakundin kuivaruokaa ja otin sen tälle reissulle kun en muutakaan keksinyt. Tuonne vähän sekaan uutta suosikkiani, eli Santa Marian Sriracha -maustetta ja ruokailuhetki oli vain valkoista pöytäliinaa vailla valmis. Ilta kului riipparissa kirjaa lukien, ennen kuin jossain vaiheessa alkoi kädet jäätymään puhelimen (kirjan) pitelystä ja oli pussitettava itsensä nukkumaan.
Yöllä vettä jonkun verran oli tullutkin, mutta aamulle sade ei onneksi enää jatkunut. Riipparista noustessani oli laavukin jo tyhjentynyt, joten siirryin siihen aamukaakaolle. Kamat kasaan ja jatkamaan reitin loppuosa, eli noin 6,5km pätkä. Tällä pidemmällä pätkällä oli selkeästi paikoitellen jopa hieman hitaampaa polkua kun kivien ja juurien välissä piti tuijottaa lähinnä vain jalkojaan ja muutama viikko takaperin UKK-puistossa hajottamani nilkka vielä hieman inhosi epätasaisella kävelyä. Edellisenä päivänä kävelemäni reitin lyhyempi etelän puoleinen puolikas oli selkeästi helpompaa helpompi etappi.
Olin eilen tullessani laavulle jo ihmetellyt suolla näkyviä valkoisia ”vehkeitä” ja ajatellut niiden olevan jotain tutkimuskalustoa, sääasema tjsp, mutta toivoin, että paluureitti kiertäisi jostain lähempää niin selviäisi mistä on kyse. Kävellessäni huomasinkin noita kyseisiä vehkeitä useammassakin paikassa suolla ja suon reunassa ja viimein osui kohta, että polku meni suon reunasta yhden laiteryppään vierestä. Kyltti selvittikin, että kyseessä oli Helsingin yliopiston tutkimus suon ilmastovaikutuksista. Olisin toivonut jotain eeppisempää mysteeriä, mutta nytpä tiedän.
Takaisin parkkipaikalle ja kohti kotia. Alueen vieressä kun on jonkun sortin PV:n varikko ja tiellä on kylttejä, jotka varoittelevat panssarivaunuista, mutta eipä tälläkään kertaa tullut leopardia Siikanevalla vastaan, harmi. Matkalle piti kuitenkin vielä käydä kebabilla Oriveden Bambinossa, jossa on tullut pari kertaa aikaisemminkin syötyä.
Näin sitä tuli taas kerran vietettyä yksi yö lisää parhaalla mahdollisella tavalla; keskenään luonnon helmassa.