Junaliput oli ostettuna jo kuukausi ennen reissua, mutta vasta muutama päivä ennen lähtöä päätin lopullisesti minne olin edes menossa. Arvoin pitkään jonkun käsivarteen suuntautuvan reissun ja UKK-puiston kanssa. Pöyrisjärvi olisi kiinnostanut kovasti, mutta julkisilla ei pääsisi Hettaa lähemmäksi ja menopaluusta olisi ehkä tullut 4 päivälle vähän liian hikinen marssi.
Päätin kuitenkin loppuen lopulta lähteä kohti Kekkospuistoa, mutta ensisijaisesti Sompion luonnonpuiston takia. Tällä kertaa myös ajattelin, että pitäisikö tehdä hieman lyhyempi reissu, jotta ei taas kerran menisi koko homma yhdeksi pervitiinimarssiksi. Laskin että Sompiojärveltä Ruijanpolkua pitkin Kaptukaislammille, jonka jälkeen metsän läpi Kopsusjärvelle josta Suomunruoktun kautta Kiilopäälle tekisi about 40km. Tällä mentiin.
Päivä 1 – Vuotso – Sompiojärven laavu
Syyskuu tuntui kuin heinäkuulta, lämmintä oli noin 20 astetta ja pilviä ei missään. Jäin bussista Vuotsossa ja kävin vihdoin K-kaupassa, jossa olen aina halunnut poiketa. Paketti makkaraa reppuun ja menoksi. En millään jaksanut maksaa taas useampaa kymppiä taksikyydistä Sompiojärvelle, joten päätinpä kävellä sinne ihan omilla jaloillani. Matkaa olisi noin 14km.
Kohtuu lämmin keli aiheutti tuskaista soijaamista pelkästään soratietä kävellessä. Alun perin olin ajatellut jatkavani vielä luonnonpuiston puolelle, mutta tajusin hyvin nopeasti Sompiojärven laavulle päästyäni, että siihen ei olisi mitään mahdollisuuksia. Huitasin paketin makkaraa naamaan ja virittelin riipparin ilta-auringossa. Illasta tuli autolla pari muutakin ihmistä kodalle nukkumaan ja ilta menikin heidän kanssaan jutustellessa ja nuotiota tuijottaessa. Muutama porokin änkesi syömään aivan kodan viereen.
Päivä 2 – Sompiojärven laavu – Kaptukaislammi
Seuraava päivä oli pilvetön ja lämmin. Lähdin vihdoin Ruijanpolulle klo 1100. Alku oli melko kivikkoista, kuten alussa oleva viitta tiesi kertoakin. Kilometrin tai parin jälkeen polku helpottui ja hetkellisesti tuli erittäinkin nopeita pätkiä. Jossain kohtaa alkoi selkeä nousu ylemmäs. Reitti nousi Seinätunturin yhden huipun sivustaa ja samalla Terävä-Nattanenkin näyttäytyi puiden välistä. Tulipaikka olisi enää jokusen sadan metrin päässä. Tulipaikalla päästyäni huomasinkin, että se ilmeisesti oli käytöstä poistettu, sillä jäljellä ei enää oikein ollut muuta kuin kivirinki.
Entiselle tulipaikalle päästyäni oli pidettävä lounastauko. Mukana oli pari Kuivalihakundin retkiruokaa ja nyt korkkasin toisen niistä. Kyseessä siis perinteinen ”lisää vain vesi” -mallinen ateria ja maku oli ihan ok. Tulisuus oli selkeästi monista muista vastaavista erottava juttu. Ei ihan 5/5, mutta jatkoon sen verran, että tuleville reissuille pitää vielä muutama hommata, varsinkin kun hinta taisi olla jopa euron halvempi kuin mauttomammat retkiruoat.
Aterian jälkeen oli vuorossa kiipeäminen Terävä-Nattaselle. Jätin rinkan tulipaikalle ja otin mukaani oikeastaan vain vesipullon. Juurella huomasi aika nopsaan, että aika vaikean näköinen kivikasa oli kyseessä. Polku oli kohtuu olematonta ja suurilta osin kivien päällä pomppimista. Lähempänä huippua oli ”reittiä” yritetty merkata vanhoilla rangoilla, jotka oli lyöty kivien väliin pystyyn. 115kg liikkui kiveltä kivelle ketterästi kuin kettu ja sulavasti kuin silakka, ja loppujen lopuksi se huippu sieltä löytyi. Onneksi ylhäällä oli tuulista niin hikoilu ei ärsyttänyt enää. Maisemat olivat hienot, varsinkin etelään kohti Sompiojärveä ja Lokkaa.
Hetken huipulla istuskelun jälkeen tajusin, että parempi lähteä alas vielä kun pääsee. Kohta olisi alkanut väsyttää ja laiskottamaan sen verta, että ei olisi onnistunut. Alaspäin tuleminen olikin vaikeampaa kuin nouseminen, mutta loppujenlopuksi pääsin tulipaikalle ja jatkoin Ruijanpolkua pitkin kohti pohjoista.
Matkaa Kaptukaislammille olisi vielä noin 8-9km ja kello oli 1500. Tiesin jo tässä kohtaa, että aika hapokkaaksi menee, mutta eipä oikein muitakaan järkeviä vaihtoehtoja ollut. Matka oli suurilta osin helppoa, kun seurasi polkua, mutta parissa kohtaa jälki oli niin heikkoa, että piti hetki ihmetellä. Kovan junttaamisen jälkeen pääsin luonnonpuiston rajan ulkopuolelle ja olin Kekkospuiston puolella. Tästä olisi vielä noin 2km laavulle ja tunnelma alkoi olla jo aika kypsä. Keli oli toki mitä hienoin, mutta päivälle alkoi olla kilometriä tässä kohtaa jo 15-16km.
Reitti nousee ennen laavua vielä Kaptukaisselälle, josta se laskee suolle, jonka toisella puolella Kaptukaislammet ovat. Leiripaikka oli todella hieno, nyt kelpasi levähtää ja syödä.
Ilta meni laavulla jutustellessa ja tyhjyyteen tuijottaessa. Olo oli edelleen hieman hapokas ja arvasin, että mahtaako nukkumisesta tulla mitään. Olin selkeästi vetänyt hieman ylirasituksen puolelle ja ei meinannut oikein alkaa väsyttää. Myös pieni päänsärky alkoi painamaan päälle, mutta en jaksanut kaivaa buranaa esille. Nukkumisesta ei tosiaankaan meinannut tulla mitään ja päänsärky ei vaan lähtenyt. Viimein noin 0400 yöllä kaivoin pillerit naamariin ja lopun yötä sainkin sitten paremmin unta.
Päivä 3 – Kaptukaislammi – Suomunruoktu
Aamulla laavulla ollut pariskunta kerkesi lähteä ennen kuin itse olin kunnolla edes herännyt. Aamu starttasi melko harmaana ja jatkuvasti tuntuin siltä, että vesisade alkaisi kohta. Juuri kun sain romut kasaan, pieni tihutus alkoikin. Istuskelin noin tunnin ylimääräistä laavulla puuta polttelemassa, ennen kuin sade loppui. Tämän päivän etappi olisi Suomunruoktulle Kopsusjärven kautta. Jatkoin Ruijanpolkua edelleen kohti pohjoista ja noin kilometri poroaidan jälkeen suuntasin polulta koilliseen. Jokunen kilometri menisi ilman polkua, kohti Kopsusjärveä. Hikisen tarpomisen jälkeen sain kohti Kopsusjärveä menevän polun eteeni ja jatkoin tätä vielä reilun kilometrin verran.
Nyt oli hyvä paikka lounaalle! Tulipaikka on järven pohjoisrannalla useamman metrin vesirajasta ylempänä hiekkaisen mäen päällä. Aurinko paistoi, mutta jatkuva tuuli kuivasi hien nopeasti pois ja oli helpompi olla. Olin jo edellisenä päivänä miettinyt, että olisiko tässä hyvä kohta pulahtaa järveen ja kyllä se vaan pakolla oli, sillä kuteet haisivat jo sen verta hapokkaalle, että oli parempi vaihtaa. Vesihän ei toki ollut mitään lämmintä, mutta kyllä siinä hetken kellui. Sitten kuteet päälle, pari klapia tulille ja syömään.
Reilu pari tuntia tuli kaiken kaikkiaan ihmeteltyä, sitten olikin aika jatkaa lyhyt etappi kohti Suomunruoktua. Matkaa ei olisi kuin muutama kilometri, mutta vaaralle kiipeäminen ja sieltä lasku mahtui kuitenkin matkalle. Hikihän se jo kilometrin jälkeen taas oli….
Olinpas kerrankin ajoissa leiripaikalla. Nyt oli aikaa hissuksiin viritellä riipparia, syödä ja pötkötellä. Virittelin riipparin tuvan takana olevan tulipaikan lähistölle ja menin pitkäkseni. Loppupäivä kuluikin lähinnä vaakatasossa, sillä edellisenä päivänä tuli sykittyä vähän liikaakin. Porukkaa oli tuttuun tapaan ihan riittävästi paikalla. Telttoja näkyi arviolta 5-7 kpl ja kauempana saattoi olla vielä lisää. Tuvassakin taisi muutama ihminen majaansa pitää.
Päivä 4 – Suomunruoktu – Kiilopää
Tämäkin yö kuten edellisetkin olivat melko lämpöisiä ja noin 10 asteen nurkilla oltiin alimmillaan. Makuupussi meni pelkästään peittona varsin riittävästi, varsinkin kun oli comfort -6 untuvapussukka. Makasin taas pitkään riipparissa ja loppujenlopuksi taisin olla viimeinen koko Suomunruoktulla kun hieman puolenpäivän jälkeen lähdin kohti Kiilopäätä.
Lounaan vedin Suomunlatvan laavulla jälleen kerran hyvässä säässä. Laavulla olikin paljon porukkaa aloittelemassa vaellustaan. Poiketen alkuperäisestä suunnitelmasta kartalla, menin Suomunlatvalta suoraan pohjoiseen ja lopulta Niilanpään yli, enkä läntistä laitaa, kuten olin aluksi miettinyt. Pingoin kohti Kiilopäätä ja kuppilaa, jossa saisi vetää jotain rasvamättöä. Vihdoin kun paikalle pääsin, niin johan pitsa maistui. Sen jälkeen menin yöksi muutaman sata metriä kiilopäästä metsään ja nukuin jossain frisbeegolf radan keskellä. Ei haitannut, ei ollut heittelijöitä. Samojen puiden väliin kuin viime vuonnakin siis.
Maanantai menikin Kiilopään kuppilassa kahvia lipitellen ja klo 1400 bussia odotellen. Sitten olisi useampi tunti aikaa Rovaniemellä ennen 2050 lähtevää yöjunaa kohti Tamperetta.
Kekkospuisto se vaan on maaginen paikka. Vaikka tämä reissu ei kilometreillään ollut mikään mahdoton ja loppupätkä mentiin samaa polkua kuin viimevuonna, ei paremmasta väliä.