Jo joulusta asti olin arponut alkukesän kohdetta. Kauheasti olisi kiinnostavia paikkoja ja en tuntunut oikein saavan lukittua mitään. Joskus maaliskuisena iltana telkkarista tuli Kummeli Kultakuume ja hetken Kyrpä-Jooseppi läppiä kuunneltuani, kohteeksi valikoitui Lemmenjoki. Koska ihmiset eivät kiinnosta ja paras vaellusseura olen minä itse, halusin suurilta osin vaeltaa Kansallispuiston syrjävyöhykkeellä (siis ”erämaassa”). Kestosuosikkini Ali Leiniö olikin tehnyt tuollaisen reissun jokunen vuosi taaksepäin ja aika reippaasti reittiä kopioiden suunnittelin omanikin.
Päivä 1 – Angelintie – Matti Mustan tupa
Jätin auton Inarin taajamaan ja kilautin taksilla Angelintien varteen, josta lähdin kävelemään Kruununtuvan kautta Matti Mustan tuvalle ensimmäiseksi yöksi. (Viivojen värit kuvaavat suunniteltuja päivämatkoja & reittejä). Alun muutama kilometriä Kruununtuvalle oli aurinkoista ja mukavaa, mutta kun istahdin tuvan pihaan hetkeksi, veti keli pimeäksi ja tuuliseksi. Lähdettyäni jatkamaan, muutaman sadan metrin jälkeen alkoikin vesisade. Sadeviitta päällä sateessa suota ylitellessä hetkellisesti kävi taas V-käyrä hieman korkeammalla, mutta fiilis oli yleisesti kuitenkin kohtuu innostunut. Paikoitellen polveen asti korkeassa pöpelikössä taivaltaminen tarkoitti toki, että housut olivat läpimärät, vaikka kengät eivät vettä läpi päästäneetkään.
Hikisen ja sateisen taapertamisen jälkeen saavuin Matti Mustan tuvalle. Ketään ei missään näkynyt, joten sain levittää kaikki romut ympäri tönöä kuivumaan. Tupa olikin melkoinen hobitin kolo, mutta näin yksinään erittäin mukava. Koko loppu ilta oli sateinen, joten aika meni tuvassa pötkötellessä ja syödessä. Olin riipparin lisäksi ottanut myös ilmapatjan, joten tuvissakin onnistui hyvin nukkua.
Päivä 2- Matti Mustan tupa – Paltsavaaranjärvi
Aamu oli aurinkoinen ja hyvä niin. Kartan mukaan tarvisi muutama mahdollisesti ikävä suo & oja ylittää, joten en kaivannut vesisadetta vielä lisäksi. Lähdin liikenteeseen noin 1115 aikoihin ja seurasin merkkaamatonta mönkijäuraa jonkunaikaa lounaaseen. Hukkasin uran melko nopeasti ja paikoitellen varvikko oli melko korkeata ja maasto märkää. Hetken päästä pitikin päästä yli Lankojärvenojasta. Pienen joen reunat olivat todella soiset ja vesi lätisi jo monta metriä ennen itse ojaa. Yli näytti menevän jonkunlainen mönkijäsilta, joka oli kasattu pyöreitä rankoja vieritysten asettelemalla. Tämä näytti ensin hieman hazardilta, mutta ei ylityspaikat ainakaan paremmalta näyttäneet kun katsoi pidemmälle etelän suuntaan. Pienen tanssahtelun jälkeen pääsin yli. Lahkeet kastuivat kyllä lähes polveen saakka, mutta kengät eivät ehtineet imaista vettä. (Ehdoton peukku Salomon Forces -sarjan kengille). Ylityksen jälkeen olikin jokusen kilometrin oikein helppoa pätkää. Mönkijäura meni jo muutenkin helppokulkuisessa mäntymetsässä Joukhaisjärven ohittaen. Järven rannalla olisi ollut 6/5-laatuisia telttapaikkoja, mutta ei päivän etappia nyt ihan parin kilometrin mittaiseksi voinut jättää.
Matka sen kun vaan jatkui. Edessä päin olisi Vihaisenkuukkelinjärvi, jonka perään Lankojoen ylitys. Pysähdyin järvellä muutamaksi minuutiksi juomaan vettä ja ihmettelemään. Sitten joen varteen, jossa ei näkynyt mitään erityisen hyvää ylityspaikkaa ja rannatkin olivat yli metrin mittaista pusikkoa. Pusikossa sandaalit jalkaan ja yli. Taas noin 5min tauon jälkeen matka jatkui. Olin päättänyt päästä Paltsavaaranjärvelle yöksi ja sitä kohti pienellä marssipsykoosilla jatkoin. Reitti kulki kohtuu vaikeakulkuisessa metsässä kahden suoalueen välissä. Matka oli nousujohteista, mikä ei ainakaan auttanut alkavaan hapotukseen.
Jaksoin runtata aika pitkään, mutta noin 5km päässä joesta alkoi askel painaa niin, että ei enää jaksanut. Vesikin oli loppu, joten koukkasin pienelle lammikolle nimeämättömän vaaran itäpuolelle. Ensimmäiseksi ei jaksanut muuta kuin virittää riippari ja mennä hetkeksi pötköttämään hyttysiltä suojaan. puolentunnin makuun jälkeen lounasta ja sitten matka jatkui kohti Paltsavaaranjärveä.
Matkaa kohteeseen oli vielä noin 3.5km, mutta kulkeminen ei ollut mitenkään erityisen vikkelää. Noin tunnin päästä oli päivän etappi valmis ja sai levähtää. Paltsavaaranjärvi oli hieno suorantainen erämaajärvi ja hyvä leiripaikkakin löytyi heti. Keli oli pysynyt hyvänä koko päivän, joten ilta meni syödessä ja riipparissa pötkötellen ilman sen kummempaa draamaa.
Päivä 3 – Paltsavaaranjärvi – Ravadasjärvi (pohjoinen)
Keli oli edelleen aamullakin oikein hyvä. Pieni tuuli ja puolipilvistä. Hyttysiäkään ei yöpaikassani sen koommin näkynyt, joten oli mukava istua kelon päälle paskanmakuista puuroa keittelemään. Tänään oli tarkoitus mennä Searitjavrin kautta Peuranampumapäälle ja laskea siitä Ravadasjärvelle. Matkaa tälle etapille tuli 15km. Matka jatkui suoraan lounaaseen ja kuljin Peuraselän pohjoispuolelta. Maasto oli alkuun melko hapokasta kuljettavaa: epätasaista, suht pitkää kasvustoa tiheiden tunturikoivujen seassa. Koivujen välistä ei oikein suuntaa hahmottanut, joten oma paikka kartalta oli tarkistettava muutaman sadan metrin välein. Pikkuhiljaa alkoi maastokin avartua ja laskettelin vaaralta alas poroaidalle. noin 1-2km seurailin aitaa luoteeseen ja sitten yli. Muutama kilometri hienoa harvaa mäntymetsää, jonka jälkeen vielä viimonen suon ylitys. Sitten vielä reilun kilometrin Searitjavren rantaan.
Paikalle päästyäni tunnelma hieman lurpahti, sillä rannassa tuntui olevan hyttysiä ja mäkäräisiä aivan järkyttävästi. Hengittäessä niitä veti helposti muutaman keuhkoihinsa. Viritin asap riipparin, jotta pääsisin sinne turvaan. Temppu olikin yrittää päästä sisään niin, että verkon väärälle puolelle ei jäisi kovin paljoa hyttysiä. Tässä piti pitää hyvän mittainen tauko,. mutta motivaatio hieman kärsi. Meinasin, että eiköhän vaan runtata tästä maaliin tupla-patukan voimin ja noin 30min makaamisen jälkeen pistin kamat kasaan ja lähdin liikkumaan. Järven eteläpäässä oli ensimmäiseksi oja joka piti ylittää. Tai siis, kartasta katsoen arvasin, että kyseessä olisi joku pieni yli hypättävä, mutta kyllä se oli ihan oikea useamman metrin levyinen joki. Ylittäessä huomasin askeleiden alkavan olevan aika huteria ja tajusin, että kyllä sitä vaan on pakko nyt jotain syödä. Järven etelärannalla oli myös kivirinki johon jäin sitten lounastamaan. Tässä ei ollut kuin puolet siitä hyttysmäärästä mitä muutaman sadan metrin päässä ita-rannalla, joten syöminen oli jotenkin mielekästä.
Seuraavaksi olikin vuorossa pitkää ja loivaa nousua useamman kilometrin. Lähdin suoraan kohti Peuranampumapään huippua, johon oli matkaa melkein 4km. Aurinko paistoi ja hiki valui. Tilanne helpotti hieman, kun pääsi puurajan yläpuolelle. Kun vihdoin pääsin huipulle, näkyi Ravadasjärvi edessä pienennä lammikkona. Tunturin nokassa pidin pienen tauon ja tutkailin maisemia. Laskua järven rantaan oli enää tasan kilometri, mutta horisontissa näkyvät sadepilvet pistivät hieman epäilemään loppuillan tunnelmia.
Kun pääsin järven rantaan, veti keli pimeäksi ja tuuliseksi. Rupesin pikaiseen virittelemään tarppia ja riipparia paikoilleen. Kävin myös järvessä hieman huuhtelemassa itseäni, niin pötköttely oli mukavampaa. Vettä ei kuitenkaan ikinä tullut ja muutaman tunnin päästä noin 2100 aikoihin keli vielä selkiytyi ja aurinko alkoi taas paistamaan. Olin odottanut, että rannoilla saattaisi tulla joku muukin retkeilijä jo vastaan, sillä vaikka alue ei vielä puiston virkistysvyöhykkeeseen kuulukaan, tulee sinne maastokarttaan merkattu polku. Samaan aikaan kun keli selkeni, kuulinkin puhetta jostain. Pari vanhaa ukkoa tulikin telttailemaan jokilaakson suunnalta vielä näin iltasella.
Päivä 4 – Ravadasjärvi (pohjoinen) – Morgamoja
Lähdin liikenteeseen hissuksiin noin puolenpäivän aikoihin. Tästä eteenpäin olisi helppoa, sillä oli polku seurattavana. Ravadasjärveltä näytti maastokartassa vievän polku Mattit Ravadaksen -tulipaikalle, joka on osa merkattuja reittejä jokivarressa. Polku oli käytännössä koko matkalta mönkkäriuraa, joten polku ei hukkunut ja karttaa ei tarvinnut juurikaan katsella. Tulipaikkaa lähestyessä pitikin henkisesti valmistautua ihmismassoihin ja raksakeltaisiin Goretex-takkeihin. Mattit Ravadaksen taukopaikka oli hieno. Paikalta löytyi kohtuu uuden näköinen päivätupa, jota ei näkynyt edes maastokartassa. Reilun mittainen lounas, jonka jälkeen matka jatkuisi kohti Morgamojan autiotupaa.
Lounaan jälkeen alkoi hikinen nousu ylös tuntureille, josta lopuksi laskettaisiin alas Morgamojan varteen. Skippasin kultareitin tällä kertaa sen verran, että jätin Pielisenlaen kiertämättä ja leikkasin suoraan Gaskoaivin päältä kohti Morgamojaa. Tuvalla oli pari ihmistä pyörimässä, mutta molemmat häipyivät muutaman tunnin sisään. Rappusten yläpäässä olevalla telttailualueella en käynyt, mutta siellä taisi olla enemmänkin porukkaa. Alkoi laiskottamaan ja päätin nukkua yön tuvassa, kun sinne yksin jäin. Tämä oli aika premium-kokemus, sillä tuvasta löytyi vaahtomuovipatja, jonka heitin oman ilmapatjani alle.
Päivä 5 – Morgamoja – Kultasatama
Kultasatamaan olisi matkaa vain muutama kilsa ja sekin hyvää baanaa, joten sinne ei kauaa kestäisi. Olin uumoillut, että kävisin tällä reissulla myös Morgam-Viipuksella, joten siinä olisi iltapuhdetta kerrakseen. Olin kultasatamassa 1230 aikoihin ja keli oli aurinkoinen. Söin tuvassa ja ihmettelin karttaa. Polkua merkkaava katkoviiva menisi kartalla joen yli aika lähellä tupaa. Hieman tätä ”polkua” epäilinkin, sillä olin jossain retkeily FB ryhmässä nähnyt asiasta jotain juttua. Noh, otin rinkan kansiläpän päivärepuksi ja lähdin katsomaan.
Katkoviivan kohdalla oli aivan jäätävää suomössöä ja pöheikköä. Taistelin tuosta läpi, mutta sitten itse joen ylitys näytti ilman uimista totaalisen mahdottomalta. Lähdin kävelemään joen vierustaa kohti länttä ja yritin katsella järkevää ylityspaikkaa. Vesi oli joka paikassa vähintäänkin vyötäröön asti vielä reilusti yli kilometrin jokivartta seurailtuani. Myös joen toisella puolella oleva lähes pystysuora kallio näytti siltä, että vaikka yli pääsisikin, niin siihen se jäisi. Turhaannuin ja lähdin joen varresta kohti ensimmäistä kullanlöytöpaikkaa, joka on karttoihinkin nähtävyydeksi merkattu. Loppupäivä meni tuvalla jumittaessa ja vesisadetta ihmetellessä.
Päivä 6 – Kultasatama
Tänään oli viimeinen päivä reissua. Olin eilen varannut venekuskilta paikan tälle päivää Kultasatamasta Njurkulahdelle. Paatti lähtisi kultalasta 1745, joten aikaa oli reilusti. Laitoin romut päiväreppuun ja ajattelin lähteä uudestaan katsomaan joen vartta, jospa sieltä kuitenkin pääsisi yli. Juuri kun olin lähdössä tuli tuvan pihalla vastaan kaveri, joka oli tullut eilen Morgam-Viipukselta. Tiesi näyttää minulle hyvän ylityspaikan kartalta, joka oli noin 500m pidemmällä kuin mistä eilen käännyin takaisin.
Lähdin siis tuota ylityspaikkaa kohti. Tietysti, puolessa matkassa alkoi ukkostaa ja sataa vettä… Pääsin joen rantaa ylityspaikalle vesisateessa ja rupesin katsomaan toisella puolella odottavaa, lähes pystysuoraa nousua. Hetken asiaa tuskailtuani tajusin, että nyt taitaa olla pakko vaan jättää tekemättä ja säästellä seuraavaan kertaan. Hieman tuo jäi mieltä kalvamaan, kun sateessa tallustelin takaisin tuvalle, mutta toisaalta myös energiatasotkin oli aika huonot. Edellisenä yönä olin nukkunut ehkä 2h, kun autiotuvassa oli toisella nukkujalla koko yön mittainen moottorisahakonsertti menossa. Siirryin keskellä yötä kodan lattialle, jossa nukkumisesta ei myöskään oikein tullut enää mitään. Ajattelin kuitenkin, että jos saisi puhelimeen sen verran kuuluvuutta, että saisi taksin varailtua huomiselle. Kiipesinkin siis märässä metsässä kohtuu pehmeässä maastossa kohti yhtä Morganmaraksen huippuja. Tämä on siis tunturi samalla puolella jokea kuin kultasatamakin. Hyttysten syötävänä kosteassa metsässä oli ”mielekästä” rämpiä ylös, mutta onneksi se puhelinkin alkoi sitten loppuen lopuksi toimia.
Tuvalle päästyäni keittelin tuvalla iltapäiväkahveet ja katselin sadetta ikkunasta. Mietin jo seuraavaa Lemmenjoen reissua, jossa Morgam-Viipuskin tulisi sitten huiputetuksi. Aika meni nopsaan ja kohta venekyyti jo olikin paikalla. Olin ainoa kultasatamasta lähtijä tällä kertaa, ja ensimmäisen puolikkaan ajelusta sainkin ihan privaattikyytinä. Jokivenematka oli hieno ja harmaa keli sateineen ei haitannut tunnelmaa yhtään, ehkä jopa paransi sitä. Puolessa välissä piti kuski 5min odottelutauon Ravadaskönkäällä, joten tulipa sekin sitten paikaiseen nähtyä. Kokonaisuudessaan noin tunnin mittainen ajelu Njurkulahdelle oli vaikuttava kokemus ja pienen odottelun jälkeen sain ennakkoon tilaamani taksinkin paikalle.
Hetken päästä oltiinkin sitten takaisin Inarin taajamassa ja kello oli 2040. Ilman sen kummempia suunnitelmia, menin tyhjentämään K-Marketin paistopisteestä pussillisen kaikkea + Lihapulla-aterian + proteiinijuoman + 400g karkkipussin + paketin meetwurstia ja sitten vielä vähän….
Tuon kaiken kun olin pahimmassa nälkäpsykoosissa mättänyt naamaani, aloin miettimään missä sitä nukkuisi. Ajoin auton hetkeksi Siidan pihaan ja latasin töpselistä. Selasin paskaa puhelimesta ja koska en millään jaksanut virittää riipparikamoja mihinkään, ajattelin yrittää taas kerran nukkua autossa, vaikka ei siitä mitään tulisi. Ajoin Angelintietä pari kilometriä tien varressa olevalla levähdyspaikalle ja yritin nukkua edes vähän. Seuraavana päivänä kävin ensimmäistä kertaa katsomassa Siidan näyttelyn, joka oli ehkäpä elämäni paras museo/näyttelykokemus. Siidassa vierähti kaiken kaikkiaan lähemmäs 4 tuntia, jonka jälkeen lähdinkin ajelemaan kotia kohti.
