Itä-Lapissakin riittäisi vielä vaikka ja kuinka paikkoja, mutta ajattelin tällä kertaa kuitenkin kokeilla hieman eri maisemia. Pöyrisjärven näyttävät hiekkarannat olivat jo pidempään pyörineet mielessä ja nyt oli sen hetki. Ajatus oli lähteä Kalmankaltiosta kohti Pöyrisjärveä ja sieltä Hettaan. Tämä matka olisi ollut noin 106km luokkaa, mutta loppujenlopuksi päädyin tilaamaan taksin Näkkälään, jolloin viimeinen reilu 20km mönkkäriuraa jäi menemättä. Loppulukema reissulle oli noin 85km luokkaa.
Reissuun lähdin tasan samana viikonloppuna kuin joka vuosi. Puolenpäivän jälkeen lauantaina 6.6 nokka kohti pohjoista. Auringon paisteessa kelpasi ajaa kohti yötöntä yötä ja päivän ainoa ja ensimmäinen tauko oli Ylivieskan Prismassa. Samalla klikkailin itselleni booking.comista nukkumapaikan Rovaniemelle, jossa sitten lopulta olin perillä hieman ennen puoltayötä. Unirytmi oli välittömästi siirretty lomamoodiin, joten ihan heti ei nukkumaan voinut ruveta. Sen sijaan oli ilo maata sohvalla ja kuunnella ikkunasta perinteistä Rovaniemen menoa, eli järkyttävää amisbemareiden polkemista ja basson jumputusta.
Päivä 1 – Rovaniemi -> Kalmankaltio – Naltijärvi
Seuraava päivä lähti Espresso Housen aamupalan perään niin, että nokka kääntyi kohti Hettaa, jonne olisi noin 4 tunnin ajomatka. Koko matkan satoi lupaavasti vettä, joten liikoja en ensimmäiseltä vaelluspäivältä odottanut. Perillä K-Marketista viimeinen ehtoollinen ja pirssillä kohti Kalmankaltiota. Oman auton jätin Hetan kirkon parkkipaikalle. Onneksi parkkipirkot eivät ole vielä levittäytyneet näin pohjoiseen…
Kävelemään pääsin hieman ennen klo 1800 ja ensimmäiselle päivälle etappia olisi noin 16km Naltijärven tuvalle. Vesisadekin oli loppunut juuri taksista ulos tullessani ja jäljellä oli enää pientä tihkua. Sain siis kävellä ilman sadeviittaa ja siitä johtuvaa jäätävää hikoilua. Käveleminen uraa pitkin on siinä mielessä helppoa, että aivokapasiteettia ei tarvitse suunnistamiseen eikä jalkoihinsa katsomiseen juuri käyttää. Maasto oli tasaista, hiekkapohjaista ja tunturikoivikkoista.
Heti alkuun olisi vastassa Kalmankaltion autiotupa, noin 1,6km lähtöpaikalta. Tuvassa oli fillariretkeilijä, joka oli tullut about samanlaista kierrosta toiseen suuntaan kuin mihin itse olin juuri lähdössä. Juttelimme juomatauon verran, jonka jälkeen lähdin etenemään. Tuvalta lähtiessäni lähdinkin hieman väärään suuntaan ja hetken päästä huomasin, että päästäkseni takaisin uralle, piti ylittää suo. Fiksu olisi taas kiertänyt, mutta koska suorin viiva kartalla voittaa, menin yli.
Ilta oli harmaa, mutta vettä ei satunnaisia pieniä pisaroita lukuunottamatta tullut. Muutama kilometri ennen päivän päätöstä, eli Naltijärven tupaa, joutui ensimmäisen kerran menemään uralta pois, koska Salmijärven kannas oli täysin veden alla. Samassa hetkessä alkoi ensimmäisen kerran myös satamaankin kunnolla. Päätin myös hieman lyhentää matkaa, sillä ura olisi kiertänyt tuvalle pohjoisen kautta pienen lenkin, itse kapusin parit harjut ylös ja alas mieluummin.
Matkaa taittui reilut 16km, mutta Klo 2200 olin vihdoin perillä! Tuvalle tultuani ihmettelin pihassa lavetilla makaavaa venettä ja vaahtomuovipatjaa laverilla, mutta ketään ei näkynyt. Mielessäni kävi ensimmäisenä, että tähän lienee vielä joku paikallinen ”isäntä” tulossa unille. Mahdanko jaksaa seuraa, vai pitäisikö laittaa teltta? Näissä laiskuus ja mukavuuden halu voittaa aina, joten ei muuta kuin oma ilmapatja laverille viereen valmiiksi ja pöydän ääreen syömään.
Noin tunnin päästä tämä ”isäntä” ilmaantuikin mönkkärillä paikalle ja kyseessä oli juuri niin autenttinen tapaus kun olin osannut kuvitellakin. Morjestelimme ja minä jatkoin syömistä, hän meni perkaamaan päivän kalasaalista ulos.
Noin 0100 aikaa sitä vihdoin malttoi ruveta nukkumaan. Tupakaverini siinä vielä tinttasi yhden Ale Coqin hammaspesuksi ja avautui siitä, kuinka kaikki mulkut tulevat ja metsästävät seudun riekot loppuun. Saavutin todella autenttisen Lappi-fiiliksen jo ensimmäisenä iltana.
Päivä 2 – Naltijärvi – Lenkihaka
Nousin laverilta ehkä 0830 aikoihin, mutta muuten tuvassa oltiinkin oltu hereillä jo jokunen tunti. Ilman kummempia kiireitä söin aamupalaa ja jäin tuvalle istumaan, odottaen vesisateen loppumista. Tämän päivän etappi olisi eilistä lyhyempi ja nyt oli koko päivä aikaa, ei siis mitään kiirettä lähdön kanssa. Tämä paikallinen sankari pakkasi romunsa ja lähti ennen minua. Kuulemma piti mennä kyyditsemään ”tyttösiä tunturissa”, mitä lie sitten tarkalleen tarkoittikaan…
Söin vielä lounaspastatkin ennen klo 1230 lähtöä. Aamun vesisade oli vaihtunut puolipilviseen keliin ja kävely oli mukavaa. Heti alkuun olisi parit joen ylitykset. Maisemat eivät sinänsä olleet vielä vakuuttaneet ensimmäisen parin päivän aikana. Alue oli melko tasaista, soista ja koivikkoista satunnaisilla hiekkasärkillä varustettuna. Ei siis todellakaan mitään itä-Lapin veroista.
Ylitysten jälkeen polku meni Lenkihaan laelta, mutta onneksi tunturi oli melko matala. Pilvet olivat aika harvassa ja kävellessä tuli todella kuuma, mutta onneksi laella kuitenkin tuuli jonkin verran. Polku laskeutui tunturista ja kiersi nimeämättömän vaaran eteläpuolelta tuvalle. Perillä tuvalla olinkin jo klo 1530 ja olikin oikein kiva olla loppupäivä aikalailla täysin toimettomana. Päivän etappi oli vain noin reilu 10km. Peruskaavan mukaisesti; ensin vähän ruokaa, sitten patjalle pötköttämään ja lukemaan kirjaa. Illemmasta menin ulos polttamaan pari klapia ja tuijottamaan horisonttiin.
Päivä 3 – Lenkihaka – Kotasijajärvi (Valkamapää)
Aamupalan jälkeen lähdin liikenteeseen klo 1130 aikoihin. Tänään olisi ensimmäinen yö teltassa tuvan sijaan. Suuntana oli Retkajärvi, jonne olisi noin 13km matkaa. Keli oli melko helteisen paahtava, mutta ei muuta kuin uraa seuraamaan. Maisemat olivat melko samanlaista tänäänkin. Melko tasaista, ympärillä muutamia matalia tuntureita tai vaaroja, suurilta osin hiekkapohjaista maata, parilla märemmällä suomaisemmalla kohdalla höystettynä. Tähänkin päivään mahtui pari pientä joen ylitystä, mutta muuten matkanteko oli todella helppoa ja nopeata. Retkajärvellä olinkin jo noin klo 1510, joten päivää olisi vielä reippaasti jäljellä. Päräytin lounaspastat tulille ja samalla pohdin, että turha sitä kai tähän on vielä jäädä. Tupla tai kuitti, päätin lähteä vielä jatkamaan noin 8km pätkän, jonka olin alunperin mitoittanut seuraavan päivän patikaksi.
Jatkoin siis matkaa Valkamapään itäpuolelle olevalle Kotasijajärvelle. Kartan perusteella arvioin, että paikka saattaisi muutenkin olla vähän näyttävämpi yöpaikka kuin Retkajärvi. Keli pysyi hyvänä ja hieman nousujohteinen etappi päättyi lopulta maaliin klo 1810. Tunturiylängöllä olevan järven rannalla oli helppoja telttapaikkoja, joten pienen hengähdystauon jälkeen teltta pystyyn ja pötköttämään. Nälkä alkoi nopeasti painamaan, mutta ei millään jaksaisi… Noh, parit patukat, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja mitä lie cheddarnaksuja pussillinen. Internettiäkin oli yhden tolpan verran, joten länsimainen ihminenkin pystyi olemaan rauhassa. Ilma viileni nopeasti auringon hetkellisesti laskiessa tunturin taa ja retkipeiton alla pötköttäminen tuntui oikein mukavalta. Uni tuli vasta melkein 0200 aikaan, mutta onneksi ei ole aikataulua.
Päivä 4 – Kotasijajärvi (Valkamapää) – Pöyrisjärvi
Päivä alkoi aurinkoisena, lämpöisenä ja miedolla tuulella varustettuna. Olin jo katsellut sääennusteita sen verran, että olin tehnyt päätöksen tällekin päivälle vetää kahden päivän matkan alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna. Jos sataisi ja ukkostaisi pirusti, olisin sen mielummin Pöyrisjärvellä tuvassa kuin keskellä ei mitään teltassa. Tiesin, että via dolorosa tästä vielä tulee, matkaa kun näyttäisi olevan aika paljon (loppulukema päivälle oli 28km). Matkan lisäksi minulla oli arvaus, että Pöyrisjärven itäpuolinen Oivuksenranta ei olisi välttämättä mikään helpoin paikka.
Matka alkoi Valkamapäälle kapuamisella ja päältä Pöyrisjärvi kaukana jo näkyikin. Lähempänä näkyi myös Kalkujärven kesäkylä, jonka poikki ura kulkisi. Alaspäin tullessa alkoi keli harmaantua ja pieniä satunnaisia kevyitä kuuroja sateli muutamat. Vettä tuli kuitenkin niin vähän ja lyhyesti, etten vielä kaivanut sadeviittaa esiin. Valkamapään ja kesäkylän välissä oli kohtuullisen märkä suoalue, jossa tulikin kengät uitettua ihan kunnolla. Näiden Salomonien ja tuplasukkien kanssa ei juuri ikinä ole ollut rakko-ongelmia edes märällä kengällä, joten matka jatkui normaaliin tapaan.
Juuri kun olin päässyt kylän läpi länsipuolelle erotusaidalle, alkoi vettä sataa ihan tosissaan. Kaivoin sadeviitan päälle ja söin pari kourallista pähkinäsekoitusta pahimpaan vitutukseen. Matka oli tässä kohtaa vielä suht aluillaan, joten ei sopinut liikaa lässähtää pienestä sateesta. Vesisadetta jatkui hieman on/off hetken aikaa ja jossain kohtaa alkoi aurinko taas pilven välistä paistaa. Sadeviitta äkkiä pois päältä, sillä mokomassa pressussa tulee katastrofaalinen hiki todella nopsaan. Kesäkylän ja Suomavaaran välisellä matkalla oli jonkin verran märkää suota, mutta kun kengät on kerran kastellut, ei jaksanut enää niin tarkkaan varoa. Suomavaaran jäädessä taakse oikealle, kuului sieltä suunnalta ikäviä ukkosen jyrähtelyjä. Avoimessa maastossa kun näkee pitkältä sadepilvet, tuntui että pieniä kuuroja pyöri ympärillä melkein joka suunnassa. Välillä netti toimi sen verran, että pystyi sadetutkasta arpomaan osuuko joku omalle kohdalle vai ei.
Suomajoen ylityksen jälkeen maasto muuttui taas täysin tunturiylängöksi. Tuulta ei tässä kohtaa juuri ollut ja pilvetkin olivat vähentyneet auringon edestä merkittävästi. Vettä meni taas hyvällä tahdilla kurkusta alas. Sahpanpaloa lounaaseen kävellessä tuli vihdoin Oivusvaara, jonka päältä Pöyrisjärvi jo näkyi paremmin. Tässä kohtaa alkoi jo tuntua, että aletaan olemaan voiton puolella (mutta eipä ehkä vielä oltukaan…)
Oivusvaaralta alaspäin laskiessa keli synkkeni taas ja kova tuuli sekä vesisade teki paluun. Kartasta olin katsellut, että polkuviivaa ei rannassa näy, mutta että siitä se reitti vaan jostain kai menisi. Myös ennen Oivuksenrantaa, pitäisi ylittää Pöyrisjoki. Rantaan päästyäni pitikin hetki ihmetellä, sillä mönkijäura vain katosi rantakaislikon mutavelliin ilman mitään selkeää vinkkiä mistään. Vettä satoi ja vitutus alkoi jo lähes tulkoon materialisoitumaan eteeni toteemipaaluksi. Ajattelin, että kun se ura sinne järveen menee, niin on siitä silloin mentykin ja lähdin kävelemään vastarannan suuntaan. Matkaa vastarannallehan oli noin 50-60m, eli mikään pieni ylitys ei ollut kyseessä. Kengät olivat päivän aikaisemmista menoista jo niin märät, että päätin mennä yli täydessä varustuksessa. Rannan mutavellikaislikko ei muutenkaan olisi houkutellut paljain jaloin mentäväksi.
Kun vain jaksoi uskoa ja käveli järveen kaislikon poikki, muuttui mutavelli hiekkapohjaksi ja ei tuntunut enää syvenevän polvesta ylöspäin. Koko mitan pääsi siis ihan kävellen. Vettä luonnollisesti satoi kokoajan, joten tunnelma oli juhlallinen. Ylityksen jälkeen oli hetki vedettävä henkeä, mutta matkaa oli jatkettava, sillä Oivuksenrantakin oli reilusti yli 2km mittainen. Rannassa oli käytännössä kaksi vaihtoehtoa: kävele järvessä/melkein järvessä tai kävele kuravellisuossa, joka alkoi lähes välittömästi rannasta. Valitsin suurilta osin järvessä kävelyn, paitsi silloin kun ranta yhtäkkiä syvenikin liikaa ja oli pakko mennä kuravellin puolella.
Rannan loputtua Rossinmaraston kohdalla ehdin jo huokaista, että olikohan tämä tässä. Enää vain muutama kilometri tuvalle. Maasto vaan ei tuntunut olevan niin helppoa ja nopeata kuin olisi toivonut. Märkiä suopaikkoja tuli eteen muutama ja lopuksi matka tyssäsi Kenttälompolon yläpäässä olevaan niemeen, josta olisi pitänyt päästä joen yli länsipuolelle. Pyörin taas aikani rantakasvien keskellä kuravellissä, mutta tällä kertaa en löytänyt paikkaa, josta olisi päässyt kävellen yli. Syvyyttä tuli nopeasti mistä kohdasta vaan kokeilikin. Tässä kohtaa alkoi taas hieman vannetta kiristää, mutta ei voinut jäädä voivottelemaan, vaan jotain oli keksittävä. Lähdin kiertämään järven rantaa etelään, jossa kartalla näkyisi Liskonsalmi. Ajattelin, että ehkä tuossa olisi tarpeeksi kapea kohta, josta pääsisi kävellen. Noh, eipä ollut…
Tässä kohtaa vaihtoehtoja olikin sitten kaksi: lähteä kävelemään etelän kautta aivan mahdottoman mittaista lenkkiä, josta toivottavasti olisi jossain kohtaa kartan mukaan voinut päästä yli kun järvet muuttuivat Seigajoeksi TAI uida yli. Aikaisemmin ei ole vielä tarvinnut uintikeikkoja vaelluksilla tehdäkään, mutta kertapa se on ensimmäinenkin. Housut ja kengät olivat täysin uitetut, joten riisuin yläosan paljaaksi ja heitin kuteet rinkkaan. Rinkalle sadesuoja päälle ja toivoin, että tuo sissitaktiikalla rinkan uittaminen ihan oikeasti toimisi. Asetin rinkan veteen ja hyvinhän se tuntui kelluvan. Sitten ei muuta kuin veteen ja lyhyt 10m uinti rinkkaa pinnalla työntäen.
Eipä tuo rupeama nyt niin paha ollut, mutta tässä kohtaa alkoi huomaamaan pientä energian puutosta. Minähän siis en ollut missään välissä pysähtynyt syömään, vaan olin mennyt koko päivän patukoilla ja pähkinöillä. Vielä viimeiset melkein 2km tuvalle hiekkadyynien keskellä… Vielä aivan tuvan kyljessä oli joki, josta myös menin uittaen yli. Myöhemmin kuulin, että pidemmältä järven puolelta tuon olisi päässyt kävelemälläkin.
Noin klo 2000 olin vihdoin tuvalla. Sisällä näytti olevan pari ihmistä ja ulkona teltoissa pari. Romut kuivamaan tupaan ja äkkiä vaaka-asentoon. Tässä kohtaa ei oikeastaan tuntunut nälkäiseltä, mutta yritin pakolla mätätä pastaa naamaani. Uni tuli kyllä kohtuu helposti.
Päivä 5 – Pöyrisjärvi (Välipäivä)
Nyt kun kohteessa oltiin, oli hyvä pitää välipäivä eilisen sekoilun jälkeen. Suunnitelmana oli vain ja ainoastaan pötköttää tuvassa ja hieman pyöriä pihalla ja rannassa paikkoja ihmetellen. Tottakai paskanpuhuminen on parhaita tapoja viettää aikaa ja sitäkin tuli päivän aikana tehtyä. Tuvalle oli edellisenä iltana tullut vielä yksi vanhempi herrasmies fillarilla ja hän oli ainoa kuka jäi toiseksi yöksi kun tupa ja sen ympäristö muuten tyhjeni aamupäivän aikana. Maailma on pieni; hän asustelikin noin 15km päässä minusta.
Päivä oli melko tuulinen ja pimeä, mutta illasta sää selkeni ja tuulikin lopahti. Sain tuvan pihalla kattavaa infopläjäystä linnuista, joista itse en juurikaan mitään tiedä. Hetken istuskelun jälkeen suopöllö lennähti matalalta pihan poikki. Eilisen jälkeen oli tuntunut todella hyvältä olla tekemättä mitään ja ilman toimivaa nettiä sai vihdoin kirjankin luettua loppuun!
Päivä 6 – Pöyrisjärvi – Näkkälä -> Hetta
Nyt kun oli päivä levätty, oli lähdettävä kohti Hettaa. Matkaahan olisi siis vielä parin päivän verran, joten ei tämä reissu ihan vielä loppuisi. Lähdin liikkeelle klo 1130 ja suuren osan matkasta Jierstivaara näkyi vasemmalla puolella. Ura oli tässä kohtaa melko helppoa ja nopeata ja kilometrit taittuivat. Näkkälään olisi noin 15km matkaa, mutta mitä pidemmälle matka eteni, sitä tylsempää maasto oli. Termisvaara ja Jierstivaara jäivät taakse kun alettiin olemaan lähempänä Näkkälää ja maasto oli tiheää tasaista koivikkoa. Uran ulkopuolelle ei juuri koivikon seasta tuntunut näkevän, jollei hetkellisesti maasto noussut pienen kumpareen päälle ja puut harvenivat. Kävellessä vastaan tuli jos jonkinlaista mönkijää ja maasturia. Olisipa paikallinen isäntä niin voisi itsekin tuommoista harrastaa…
Juuri ennen Näkkälää alkoi kutkuttaa ajatus, että mitäpä jos vaan lähtisikin taksilla Hettaan? Näkkälään kun siis tulee jo ihan oikea tie niin sieltä pääsisi pirssillä pois. Aika nopean prosessoinnin tuloksena päätin näin tehdä. Ei tylsän uran kävely oikein tässä kohtaa enää napannut.
Kävelin Näkkälän läpi tienristeykseen ja heitin itseni makuulle rinkkaa vasten tien viereen. Pari paikallista taksia kokeiltuani tärppäsi ja saisin haun reilun tunnin päähän. Tunti menikin pötkötellessä nopsaan ja pääsin Rellun kyytiin kohti Hettaa.
Reissu tuli siis päätökseensä yhtä päivää aikaisemmin. Tai noh, useammankin päivän aikaisemmin alkuperäisestä tavoitteesta, kun pari kertaa tuli vedettyä parin päivän matkat kerralla. Lopuksi voisin todeta, että maisemat eivät tosiaan olleen ihan niin uljaita kuin Kevolla tai Kekkospuistossa, mutta itse Pöyrisjärvi ja sen ympäristö oli näyttävä. Tulipa rämmittyä taas ihan kunnolla ja kokeiltua uimistakin rinkan kanssa ensimmäistä kertaa.
Paikasta jäi enemmänkin sellainen fiilis, että jos toiste tulee, tulisi mönkkärin kyydissä Näkkälästä Pöyrisjärvelle ja harrastaisi päiväretkiä tuvalta käsin. Toki, loppujen lopuksi kaikki reissut ovat omalla tavallaan hienoja ja kyllä tämäkin jäi mieleen ikuisesti. Tämän kauden ensimmäinen pohjoisen reissu oli tässä, ehkä taas syksyllä jotain?
EXTRA: Päivä 6-7 Hetta -> Rovaniemi
Ai ettien että, vihdoin autolla kirkon parkkipaikalla. Tämän pidemmälle en ollutkaan asiaa ajatellut, mutta ehkäpä nukun jotenkin ja jossain? Noh, aikaahan oli, kello oli vasta hieman neljän jälkeen, joten aloitetaan nyt ainakin K-marketin herkkutiskistä! Taas kerran lähti kylmää grillikylkeä ja sattumanvarainen setti paistopistesälää. Päälle karkkia ja kalja!
Ilta meni paljolti sateelta piilotellen autossa ja kylää ympäri ajaessa. Vielä myöhemmin illalla kävin tutustumassa paikalliseen nakkikioskiin ja vedin burgerin. Päätin kokeilla taas kerran autossa nukkumista, jos vain löytäisin jonkun sopivan paikan. Hetken arpomisen jälkeen päätin vetää parkkiin hautausmaan viereen. Ihme ja kumma, nukuin (suhteellisen) onnistuneesti autossa ensimmäistä kertaa.
Seuraavana aamuna kampesin itseni istuma-asentoon auton kuskinpenkistä, jolla olin nukkunut. Katiska käyntiin ja kilometrin matka K-markettiin aamupalalle. Sitten vielä tankkaus ST1:llä, jossa oli pakko vielä vetäistä kuppi kahvia, sitten nokka kohti Rovaniemeä ja kaverini Tommin nurkkiin pyörimään muutamaksi päiväksi.